Varsinais-Suomen taidetoimikunta

Taide Varsinais-Suomessa

Kaksikielisessä Varsinais-Suomessa on noin 450 000 asukasta ja se on väestöltään maamme kolmanneksi suurin maakunta. Varsinais-Suomen hallinto- ja kuntarakennetta leimaa yhtäältä vanha pääkaupunki Turku voimakkaine koulutus- ja taidelaitoskeskittymineen ja toisaalta pienet kunnat. Varsinais-Suomella on hyvät edellytykset rakentaa tulevaisuutensa osaamisen, tiedon ja luovuuden varaan.

Turku 2011 -kulttuuripääkaupunkihanke, luovan talouden käsite ja innovaatioiden tarve ovat lisänneet kulttuurin poliittista arvostusta, vaikka se ei näy kuntien budjeteissa.

Taiteen kenttä on Varsinais-Suomessa rikas ja moninainen. Ammattilaiset ja harrastajat toimivat aktiivisesti monissa eri rooleissa. Runsauden kääntöpuolena on hajanaisuus. Yhdessä tekeminen ei ole vahvimpia puoliamme.

Turun yliopiston ja Åbo Akademin humanististen tiedekuntien ja ammattikorkeakoulujen taideaineiden opetus sekä runsas taiteilijoiden, taiteilijaryhmien, taidelaitosten ja kulttuuriyritysten määrä ovat luoneet merkittävän taiteen ja kulttuurin osaamiskeskittymän Turkuun. Taiteilijoilla on vahva yhteiskuntavastuu ja he ovat kiinnostuneita paikalliskulttuureista, ekologiasta ja taiteen yhteisöllisistä vaikutuksista.

Powered by brooch Publisher v.0.7b © Lasse Rintakumpu 2006-2007